Wednesday, May 3, 2023

Vieras parvi

 Vieras parvi


B.B.B.F.E.-nimeä käyttävä laulaja voitti Euroviisut vuonna 2016 ja voiton kunniaksi hänen kotikaupunkiinsa pystytettiin suuri metallipatsas. Se näytti edelleen aika hyvältä, vaikka kaupunki patsaan ympärillä oli rapistunut raunioiksi ja roskakasoiksi. 30 metriä korkea patsas paljasti pop-laulajattaren ylipursuavan seksuaalisuuden pienimmätkin yksityiskohdat. 


Patsas oli tuttu Mikolle ja hän tunsi tuon ajan ihanteet, mutta Selmaa tuntui inhottavan pelkkä patsaan katsominenkin.

- Eikö niitä ihmisiä yhtään hävettänyt tehdä tuollainen patsas keskelle kyläänsä?

- Tuolta suuri osa naisista halusi näyttää. Melkein kaikki miehet halusivat kumppanikseen tuollaisen naisen.

- Et kai nyt taas vain huijaa minua? Onko tässä patsaassa jokin niksi, minkä jätät kertomatta? Onko se jotenkin ironinen tai pilattu jälkeenpäin?

- Kyllä se tuommoinen on aina ollut, aiemmin se oli vain kiiltävämpi.

- Ihmiset olivat kyllä sairaita tuohon aikaan. En ymmärrä mitä heidän päässään liikkui. Sori vaan, en siis tarkoittanut nyt sinua.

Vieras parvi - blogi tekemisestä

Näin tehdään VIERAS PARVI

- tai oikeastaan vaan editoidaan


Vieras parvi on vanha novelli jonka kirjoitin joskus kauan sitten. Se on jonkinlaista lähitulevaisuusscifiä ja dystopiaa, mitä olen kirjoittanut aika paljon.

Tarinan maailmassa romahdus on tapahtunut ehkä muutama kymmenen vuotta tai max pari sataa vuotta sitten. Sävy ei ole mikään älyttömän lohduton, eikä tässä ole mitään varsinaista yksiselitteistä sanomaa. Tämän on tarkoitus olla enemmänkin jonkinlainen lyhyt kuvaus siitä millaista elämä tulevaisuudessa voi olla.
Tarinan on tarkoitus olla suht realistinen, eikä suuremmin selitellä mitään mitä on aikoinaan tapahtunut ja miksi.
Tarinassa on tarkoitus olla paljon mystisiä asioita, joista lukija voi ehkä miettiä ovatko ne jotain yliluonnollista fantasiaa vai alienmenoa vai mitä. Alunperin oikeasti kaiken oli tarkoitus olla ihan luonnollista ja perustua ihmisten luomiin juttuihin, mutta osa asioista voi olla teknisesti niin omituista että se tuntuu enemmän taikuudelta tai alienien touhulta. Tarinan ihmiset eivät myöskään ole juurikaan perillä siitä miksi jotkut asiat toimivat niinkuin toimivat.

Tässä blogissa siis yritän raportoida sitä kuinka saan muokattua tarinan jotenkin järkeväksi jossainmäärin julkaisukelpoiseksi tekstiksi.

Varsinainen teksti on tämän linkin takana ja muokkaan sitä.
https://vierasparvi.blogspot.com/2023/05/vierasparvi.html
Aluksi siellä ei siis ole juuri mitään ja lopuksi siellä pitäisi olla valmis teksti.

Tämä blogi on osa isompaa kokonaisuutta. Projektina yritän saada kaikki vanhat tekstini julkisiksi ja julkaisukelpoisiksi. Koko projektin tietoja löytyy täältä:
https://tekstinpatkat.blogspot.com/

Vieras parvi

  Vieras parvi B.B.B.F.E.-nimeä käyttävä laulaja voitti Euroviisut vuonna 2016 ja voiton kunniaksi hänen kotikaupunkiinsa pystytettiin suuri...